Kuinka sattuikin, juuri kun olin julkaissut ensimmäisen blogini osoitteessa https://mikenower.blogaaja.fi/ , sain puhelun entiseltä tyttöystävältäni, joka pyysi minua tulemaan teelle. Kun hän mainitsi teenhuoneen osoitteen, jähmetyin paikalleni – se oli meidän ensimmäisen treffimme paikka.
Tuntui kuin menneisyys olisi pyyhkäissyt ylitseni, herättäen muistoja ja tunteita, joita olin yrittänyt haudata syvälle sisimpääni. En voinut olla ajattelematta kaikkia niitä hetkiä, joita olimme viettäneet yhdessä juuri siellä.
Sydämeni sykki kiivaasti ja ristiriitaiset tunteet pyörivät mielessäni. Pitäisikö minun hyväksyä kutsu ja astua takaisin menneisyyteen? Vai olisiko parempi jättää se taakse ja keskittyä uuteen alkuun, jonka olin juuri aloittanut blogini myötä?
Päätin kuitenkin antaa menneisyydelle tilaisuuden. Ehkä meidän oli tarkoitus kohdata toisemme uudelleen, jotta voisimme lopulta päästää irti menneestä ja siirtyä eteenpäin omilla poluillamme.
Kun saavuin teehuoneelle, astuin tuttuihin maisemiin. Keskustelumme alkoi varovaisesti, mutta pian huomasin, että välillämme oli edelleen erityinen side. Jaoimme naurua, muistoja ja haaveita tulevaisuudesta. Ymmärsin, että oli tärkeää arvostaa menneitä hetkiä ja oppia niistä, mutta samalla oli tärkeää päästää irti ja antaa tilaa uusille kokemuksille.
Kun teehetkemme päättyi, hyvästelimme toisemme lämpimästi. Tällä kertaa hyvästien sijaan sanoin “moi”, joka tarkoitti “nähdään pian” eikä “hyvästi”. Kävellessäni pois teehuoneelta, tunsin sydämessäni sekä kiitollisuutta menneestä että iloa tulevasta.
Tämä kohtaaminen entisen tyttöystäväni kanssa oli enemmän kuin vain sattumaa. Se oli opetus siitä, että elämä tuo eteemme yllätyksiä, ja meidän on rohkaistava itseämme astumaan niitä kohti, vaikka se tarkoittaisikin palaamista menneisyyteen. On vain yksi elämä, ja meidän on elettävä se täysillä, kunnioittaen menneisyyttä ja avoimina tulevaisuuden mah dollisuuksille.
Elämäni seuraavina päivinä mietin tuota tapaamista. Ymmärsin, että menneisyyden kohtaaminen ei tarkoittanut sitä, että olisin menettänyt otteen uudesta alusta. Päinvastoin, se auttoi minua ymmärtämään itseäni paremmin ja kasvamaan ihmisenä.
Jatkoin blogini kirjoittamista, jakamalla ajatuksiani ja kokemuksiani maailman kanssa. Samalla kun työstin menneitä tapahtumia blogini sivuilla, tunsin vapautumista ja uusia mahdollisuuksia. Kirjoittaminen oli minulle terapeuttinen tapa käsitellä tunteitani ja jakaa niitä muiden kanssa.
Entisen tyttöystäväni kanssa pidimme yhteyttä satunnaisesti. Huomasin, että vaikka menneisyys oli tärkeä osa elämääni, meidän suhteemme oli muuttunut ja kehittynyt eri suuntaan. Olimme molemmat kasvaneet ja oppineet paljon uusia asioita. Tämä yhteys auttoi meitä ymmärtämään, että oli aika päästää irti menneisyydestä ja antaa tilaa uusille ihmissuhteille.
Kirjoitin blogini uusista aluista ja siitä, kuinka menneisyyden kohtaaminen voi avata ovia uusille mahdollisuuksille. Palaute lukijoilta oli positiivista, ja monet kertoivat saaneensa inspiraatiota omiin muutoksiin ja kasvuun.
Lopulta ymmärsin, että menneisyys ei määrittele meitä. Se on osa tarinaamme, mutta meillä on valta muokata tulevaisuuttamme ja luoda uusia alkuja. Elämä on jatkuvaa oppimista, kasvua ja mahdollisuuksia.
Tänä päivänä katson taaksepäin tuohon tapaamiseen teehuoneella hymyillen. Se oli muistutus siitä, että menneisyys voi tarjota meille arvokkaita oppitunteja ja tilaisuuksia kasvuun. Mutta samalla se kertoi minulle, että on tärkeää avata sydämemme uusille kokemuksille ja antaa tilaa tulevaisuuden mahdollisuuksille.
Elämän matka jatkuu eteenpäin. Minulla on edessäni vielä paljon kirjoitettavaa ja jaettavaa. En tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta olen valmis ottamaan vastaan kaikki uudet alut ja seikkailut, jotka odottavat minua.
